SPV vakuutukset ja jäsenedut

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n ryhmätapaturmavakuutus

vakuutussopimus nro 0004960920

 

Jäsenenä sinut on vakuutettu If Vahinkovakuutusyhtiössä tapaturmavakuutuksella, joka on voimassa veneilytoiminnassa, jota on vesillä veneily sekä veneen syys- ja kevätkunnostus ja -korjaus maassa.Veneilyksi katsotaan myös purje− ja leijalautailu ja jääpurjelautailu ja jääleijalautailu talvella. Vakuutus on voimassa myös edellä kuvattuun veneilytoimintaan välittömästi liittyvillä meno- ja paluumatkoilla Suomessa sekä samoin edellytyksin tilapäisesti korkeintaan kolme kuukautta ulkomailla. Vakuutus on voimassa Suomen Purjehdus ja Veneilyn, veneilyseuran tai -koulun järjestämissä purjehduskilpailuissa tai harjoituksissa tai vakuutetun harjoitellessa valmennusohjelman mukaisesti sekä näihin liittyvien välittömien matkojen aikana. 

Vakuutus ei ole voimassa valtameripurjehduksilla, moottorivenekilpailuissa eikä niiden harjoittelussa.

Korvauksen ylärajat:

·      hoitokulut tapaturmaa kohti enintään 5 000 euroa (ei omavastuuta)

·      korvaus tapaturman aiheuttamasta pysyvästä haitasta 20 000 euroa

·      korvaus tapaturman aiheuttamasta kuolemasta 5 000 euroa.

Tämä seloste ei ole täydellinen selvitys tapaturmavakuutuksen korvauksista ja rajoituksista. Tutustu sen vuoksi vakuutusehtoihin:

If  Tapaturmaturva          Vakuutustodistus engl.

Jos sinulle sattuu Ryhmätapaturmavakuutuksen piiriin kuuluva vahinko, tee vahinkoilmoitus Internetissä tai numerossa 010 1916 00010 19 1600 (arkisin klo 8-17).


Tuplaturvavakuutus seuroille
 

Suomen Purjehdus ja Veneily alaisten seurojen toimihenkilöillä on vapaaehtoistyön tapaturmavakuutus ja toiminnanvastuuvakuutus (ns. tuplaturva) vakuutusyhtiö Pohjolassa. Tarkempia tietoja vakuutuksesta Tuplaturva-esitteestä.


 

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n jäsenedut

PDF-tiedostojäsenedut SPV.pdf (250 kB)
SPV on neuvotellut jäsenilleen erilaisia etuuksia, lue lisää.

 

Karttakeskus ja Suomen Purjehdus ja Veneily ovat solmineet yhteistyösopimuksen lokakuun alusta. Yhteistyö tuo SPV:n seurojen jäsenille merkittävän uuden jäsenedun, sillä Karttakeskus tarjoaa liiton jäsenille alennuksia sen omista sekä Liikenneviraston kartoista. Alennukset koskevat myös Karttakeskuksen muita veneilytuotteita. Yhteistyö mahdollistaa jatkossa myös SPV:n ja Karttakeskuksen kesken tehtävän tuotekehitysyhteistyön.

Suomen Purjehdus ja Veneilyn hallituksen jäsen ja veneilyturvallisuustoiminnon puheenjohtaja Martti Laisi on iloinen uuden yhteistyösopimuksen synnystä.
– On äärimmäisen tärkeää, että veneilijöillä on käytössään ajantasaiset ja laadukkaat kartat heidän liikkuessaan vesillä. Kun Karttakeskus tarjoaa jäsenillemme merkittävän jäsenedun, tällä hetkellä suurimman mahdollisen alennuksen karttatuotteista, edistämme myös veneilyturvallisuutta, Laisi toteaa.

Karttakeskuksen liiketoimintajohtaja Janne Kostamo on myös tyytyväinen alkaneesta yhteistyöstä.
– Haluamme tuoda kortemme kekoon suomalaisen veneilyturvallisuuden edistämiseksi tarjoamalla SPV:n jäsenyhdistysten jäsenille helpon tavan hankkia laadukkaita ja ajantasaisia veneilykarttatuotteita.  Yhteistyö mahdollistaa myös veneilykarttoihin liittyvän tuoteinformaation jakamisen jäsenistölle, Kostamo jatkaa.

Suomen Purjehdus ja Veneilyn jäsenseurojen jäsenet saavat Karttakeskuksen tuotteista alennuksia seuraavasti:

Ympärivuotinen jäsenetu
Liikenneviraston julkaisemista merikartoista -10%
Karttakeskuksen veneilytuotteista ja muista Karttakeskuksen julkaisemista painetuista veneilytuotteista -15%
Loisto PC –navigointiohjelmistosta -20%

Edut jäsen voi lunastaa rekisteröitymällä Karttakauppa.fi –verkkokauppaan (koodi: stun1250). Kirjautuessa tulee kirjoittaa (ei kopioida) tuo kampanjatunnus stun1250. Voit myös esittää messutapahtumissa omalla nimellä tulleen Nautic –jäsenlehden Karttakeskuksen osastolla. Alennukset ovat aina henkilökohtaisia ja koodin käyttöä ja seuratietoja tarkistetaan tarvittaessa.

Lähde: Naispurjehtijat.fi